Rakastelun tao
Makuuhuoneen taidot ja moniorgasminen seksi
Ennen kuin sanon muuta, totean, etten ole seksitutkija, seksuaaliterapeutti enkä seksuaaliterveyden asiantuntija.
Olen kuitenkin harjoittanut henkilökohtaisesti kiinalaisperäisiä seksitekniikoita yksin ja kumppanin kanssa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Olen myös suomentanut kirjan Moniorgasminen mies yhdessä Jukka-Pekka Liljan kanssa ja olen tutkinut aihepiiriä uskontotieteen kandidaatin tutkielmassani, jonka löydät täältä.
En tarjoa mitään seksipalveluita. Sen sijaan tarjoan verbaalista ohjausta ryhmäkeskustelutilanteessa, jossa seksistä ja seksuaalisuudesta voidaan keskustella luonnollisen suorapuheisesti. Pienryhmäopetuksessa voidaan myös tehdä erilaisia valmistelevia tai energian ohjaukseen liittyviä harjoituksia, joihin ei liity alastomuutta tai erityistä intiimiyttä. Luennoin myös aiheesta.
Koska olen itse mies, puhun luultavasti itse enemmän miehen näkökulmasta. Monet periaatteista ovat sovellettavissa sekä miehille että naisille. Esimerkiksi siemensyöksyyn hallintaan liittyvät tekijät koskevat luonnollisesti vain miehiä. Jotkut periaatteet ja tekniikat (rintojen hieronta, kivimunaharjoitukset) on suunnattu puolestaan naisille.
Moninkertainen orgasmi
Suomeksi on käännetty myös pareille suunnattu kirja Moninkertainen orgasmi – seksin salaisuuksia pareille. Kirjan on suomentanut Teija Hartikainen. Naisille tarkoitettua kirjaa Multi-Orgasmic Woman ei ole toistaiseksi suomennettu.
Moniorgasminen mies
Olen suomentanut Jukka-Pekka Liljan kanssa erityisesti miehille suunnatun seksioppaan, josta on ilmestynyt myös uusintapainos. Huolimatta tietystä heikosta argumentoinnista suhteessa tieteelliseen tutkimukseen sekä taolaisuuden liittämisessä seksiharjoituksiin, helppolukuinen ja hauska kirja tarjoaa erinomaisia käytännön ohjeita ja harjoituksia seksuaalienergian hallintaan, kultivointiin, jakamiseen ja seksuaalisen nautinnon lisäämiseen moniorgasmisuuden myötä. Se on suunnattu laajemmalle lukijakunnalle.
Ydinperiaatteita
Rentous, välittömyys, läsnäolo ja luonnollisuus ovat edellytyksiä seksuaalimenetelmien harjoittamiselle. Toisin sanoen, sinun tulee löytää kumppani, jonka kanssa seksi toimii luonnollisesti hyvin. Seksitekniikat eivät pelasta parisuhdettasi, mutta ne voivat tuoda suhteeseen ja seksiin ihmeellistä syvyyttä. Ja etenkin miesten kannattaa harjoitella aluksi yksin, oman käden kautta. Kiihottumisen hallintaa on vaikea opetella liian kuumissa olosuhteissa. Ydinperiaatteita ovat ainakin seuraavat:
Matala työntö — Klassiset kiinalaiset seksioppaat korostavat sitä, ettei vaginaan tulisi työntyä liian syvään. Miehen on helpompi hallita kiihottumistaan ns. matalissa (vrt. syvä) työnnöissä. Se on myös naiselle erittäin kiihottavaa, sillä hän haluaisi enemmän, ja saakin, muttei koko ajan kokonaan. Vagina on erityisen herkkä sen suun lähellä.
Hitaus — Hitaasti ja pitkään, varaa aikaa rakasteluun. Ja tällä tavoin pelkästä seksistä tulee nimenomaan rakastelua. Anna kiihottumisen kasvaa vähitellen, näin se myös ehtii syventyä ja laajeta. Nainen vaatii useimmiten enemmän aikaa kuin mies saavuttaakseen kiehumispisteen. On säilytettävä tietysti sopiva tempo että kiihottuminen molemmilla osapuolilla säilyy, mutta liian nopea eteneminen saattaa helposti johtaa myös nopeaan loppuun.
Herkkyyden kehittäminen — Vaikka huomion ohjaaminen toisaalle ja sukuelimen aistiherkkyyden turruttaminen saattavat auttaa hallitsemaan omaa kiihottumista, suosittelen sen sijaan herkkyyden kehittämistä. Pyri läsnäoloon ja pyri aistimaan omaa ja kumppanisi kiihottuneisuuden tilaa. Liiallinen huomio sukuelimissä johtaa helposti yli hallinnan rajojen, mutta katsekontakti ja huomio kehon muihin osiin saattaavat tehokkaasti jakaa nautintoa laajemmalle alueelle ja auttavat hillitsemään kiihottumista.
Orgasmin ja siemensyöksyn erottaminen — Orgasmi on miehellä eri asia kuin siemensyöksy. Vaikka useilla miehilläkin on kokemuksia, jotka osoittavat tähän suuntaan, vallitsevat käsitykset orgasmista kannustavat tehokkaasti kohti siemensyöksyllistä orgasmia. Orgasmi—johon kuuluu eturauhasen supistelu ja nautinnoliset lihassupistukset eri puolilla kehoa—tapahtuu jonkin veran ennen siemensyöksyrefleksiä. Orgastisen nautinnon aluetta voi harjoittelun avulla laajentaa ja sille voi herkistyä. Siemensyöksytön orgasmi on aluksi pieni eturauhasen supistus, mutta se voi kehittyä erittäin nautinnolliseksi ja ravitsevaksi koko kehon orgasmiksi, joka tuntuu keskeisesti aivoissa.
Energian ohjaaminen — Riippumatta siitä uskotko seksuaalienergiaan, voit ohjata kiihottumisen ja lämmön aistimusta sukuelinalueelta selkärankaa myöten ylös päätä kohti. Tämä vapauttaa paineen tuntua sukuelinalueella, johtaa voimakkaan lämmön tunteen (ainakin miehellä) ylös selkärankaa ja laajentaa nautinnon tunnetta muualle kehoon. Tämän aistimuksen ohjaamisen kautta orgastinen tunne laajenee muualle kehoon, se tuntuu myös ravitsevan ja virkistävän kehoa.
Siemensyöksyn hallinta — Siemensyöksyn hallinnassa on ensisijaisesti kyse oman kiihottuneisuuden tilan tunnistamisesta ja siitä, etä maltat hidastaa ennen kuin on liian myöhäistä. Ns. pc-lihaksen eli häpyluu-häntäluulihaksen hallinta on toissijaista, mutta se edesauttaa harjoittelua ja saattaa pelastaa tilanteista, joissa muu ei auta. Lihaksen jännittäminen ennen juuri ennen siemensyöksyä (tai naisen "ulkoista" orgasmia) saattaa auttaa hillitsemään refleksin syntymistä ja näin rakastelu voi jatkua. Vaikka on tärkeää, että tämä "rakkauslihas" on hyvässä kunnossa, pelkkä lihasjumppa ei kuitenkaan luultavasti johda sinua kovin pitkälle.
Mikrokosminen kierto — Seksuaalienergian aistimuksen ohjaaminen selkärangan myötäisesti ylös päähän ja jälleen kehon keskilinjaa etukautta alas on merkittävässä roolissa makuuhuoneen taidoissa. Energian ohjaaminen ylös laajentaa nautintoa koko kehoon. Sen tuominen takaisin alas mahdollistaa energian varastoimisen ja ehkäisee pään kuumenemista ja ns. kundalinisyndroomaa vastaavia oireita. Energia-aistimuksen kierrättäminen hallitsija- ja hedelmällisyyskanavien muodostamassa mikrokosmisessa kierrossa jalostaa seksuaalienergiaa hienompaan muotoon, joka voidaan varastoida vatsan alueelle.
Energian jakaminen — Kun olet oppinut kierrättämään energia-aistimusta omassa kehossasi mikrokosmista kiertoa myöten, voit alkaa jakaa energiaa kumppanisi kanssa seksin aikana energiakiertojen yhdistämisen myötä. Tämä voi tapahtua monella tavalla ja myös spontaanisti. Voit esimerkiksi ohjata energia-aistimusta kierron myötäisesti niin, että kierrot yhdistyvät sukuleinten kautta. Sukuelinkontaktin kautta aistimus liikkuu mielen huomioin avulla kumppanin kierron kautta jälleen omaasi muodostaen kahdeksikon muotoisen liikkeen. Tämä tasapainottaa energiaa, annat hieman omaa energiaasi ja vastaanotat kumppanisi energiaa. Vaikutus on erittäin harmonisoiva ja saattaa johtaa nautinnon aivan uudenlaiselle tasolle kuin kierrätettäessä energiaa vain yksin. Tulisi huomioida, että pitkällinen yksin harjoittelu saattaa johtaa energeettiseen yksipuolisuuteen ja vastaaviin kehollisiin oireisiin.
Konkreettisia tekniikoita
Kiveshengitys ja munasarjahengitys — Kives- ja munasarja hengityksessä mieli ohjataan miehellä kiveksiin, naisilla munasarjoihin, joiden kautta ikään kuin hengitetään. Vähitellen aletaan aistia kiihottumatonta seksuaalienergia, joka tuntuu miehillä tyypillisesti viileänä, naisilla lämpimänä aistimuksena. Tätä aletaan mielen huomion ja pehmeän hengityksen avulla ohjata vähitellen selkärankaa ylös aivoihin. Erityisesti naisten tulisi tuoda aistimus takaisin etukautta alas vatsan alueelle tai rinnan alueelle.
Sormilukko — Välihassa peräaukon ja kivesten välissä on myös "miljoonan kultarahan pisteeksi" nimitetty huiyin-akupiste. Kun tästä kohdasta painetaan juuri ennen siemensyöksyä keskisormella niin, että etusormi ja nimetön pitelevät virtsaputkea paikoillaan, voidaan siemennesteen purkautuminen ulos välttää. Todennäköisesti se purkautuu kuitenkin sisäänpäin virtsarakkoon. On sanottu, että näin voidaan hieman vähentää siemensyöksyssä tapahtuvaa energian menetystä. Ainakin hetkellisesti kehoon säilöttyä siemennestettä ja erityisesti sen seksuaalienergiaa voidaan näin kierrättää kehossa. Tekniikka on vain välivaihe edistyneempään harjoitteluun eikä siihen tulisi kiinnittyä liikaa. Sillä on todettu olevan myös mahdollisia haitallisia vaikutuksia, sillä energia saattaa stagnoitua sukuelinalueelle.
Energia-aistimuksen ja orgasmin ohjaaminen ylös eli iso imu — Ennen siemensyöksyä tai naisen "ulkoista orgasmia" hidastetaan kiihottamista, supistetaan hieman pc-lihasta ja peräaukkoa ja ohjataan energia-aistimusta ja orgastista kokemusta selkärankaa ylös pehmeästi hengittäen. Harjoittelu voi aluksi olla fyysisempää, mutta pyrkimyksenä tulisi olla hienovaraisempi kokemus, jossa aistimus liikkuu ihanteellisesti lähes pelkästään mielen avulla. Energia-aistimusta "hengitetään" selkärankaa ylös, voi kuvitella selkärangan olevan kuin pilli, jota myöten aistimus ohjataan imien ylös. Huomion tulisi säilyä aistimuksessa, hengitys virtaa vapaasti eikä sitä tulisi pakottaa.
Energian kierrättäminen yksin — Kun energia-aistimus on ohjattu päähän—se voi tuntua esimerkiksi voimakkaana lämpönä—sitä kierrätetään aivojen alueella, jonka jälkeen se ohjataan mielen huomion avulla etulinjaa alas kohti vatsaa. Energiaa voidaan myös niellä alas syljen mukana. Jokaisella kierrolla voi ajatella ohjaavansa sukuelinalueelle jäänyttä energiaa ylöspäin. Kun aistimusta on kierrätetty jonkin aikaa, voi hiljentyä tarkkailemaan kokemusta. Tämän jälkeen energia on hyvä varastoida spiraalinomaisesti kierrättämällä vatsan alueelle. Naiset voivat varastoida energian myös rinnan alueelle, mikäli se tuntuu hyvältä.
Energian kierrättäminen kumppanin kanssa — Energian jakaminen voi tapahtua spontaanisti. Tärkeää on, että sitä on ikään kuin kertynyt riittävästi, toisin sanoen, että yhteinen kiihottuminen on saavuttanut tietyn tason. Tällöin kierto omasta kehosta voidaan laajentaa toisen kehoon. Luulen, että fyysinen kosketus ei ole edes välttämätöntä, mutta se voi helpottaa kokemusta. Energiaa voidaan jakaa ja kierrättää seksin aikana, pelkästään siihen keskittyen (tauolla) tai seksin jälkeen.
Hieronta stagnaation helpottamiseksi — Erityisesti harjoittelun alussa miehet saattavat kokea siemensyöksystä pidättyessään paineen tuntua sukuelinalueella ja kiveksissä. Tätä helpottaa lantionalueen liikuttaminen ja pyörittely, "miljoonan kultarahan pisteen" hierominen pyörittäen, kivesten ja peniksen hierominen ja venyttäminen sekä ristiluun hieronta.
Kolmoislämmitinäänne — Mikäli energiaa tuntuu olevan liikaa pään alueella ja pää tuntuu epämukavalla tavalla kuumalta, eikä saa nukuttua, voi energiaa ohjata alakehoon ja maahan kolmoislämmittinäänteen avullla. Se on yksi kuudesta parantavasta elinäänteestä. Äänne tuotetaan ilman säveltä pelkästään puhaltaen: HIIII. Kädet viedään sivukautta ylös ja hengitetään sisään. Uloshengityksellä äänne viedään käsillä ohjaten ja mielen huomion mukana läpi koko kehon alas maahan asti. Toistetaan muutamia kertoja. Tämän voi tehdä seisten, istuen tai makuulla.