Taivaalliset mestarit (Tianshi)
Tämä artikkeli käsittelee varhaista taolaista liikettä ja koulukuntaa nimeltä Taivaallisten mestarien tie (Tianshi dao), joka tunnetaan muodollisemmin nimellä Ortodoksinen ykseys (Zhengyi). Tämä varhaisvaiheissaan millenaarinen lopun aikoja odottanut koulukunta keskittyy erityisesti yhteisölliseen rituaalitoimintaan. Perinne on yksi kahdesta suuresta nykyisin vallitsevasta taolaisesta suuntauksesta. Toinen on Täydellisen totuuden koulukunnan Longmen-haara. Tarkoitukseni on jatkossa ottaa käsittelyyn historiallisesti merkittävimpiä taolaisia ryhmittymiä sopivaksi katsomassani järjestyksessä.
Järjestäytynyt uskonnollinen liike
Taivaallisten mestarien liikkeen synnyn 100-luvulla on nähty merkkaavan muodollista järjestäytyneen uskonnollisen taolaisuuden syntyhetkeä, vaikka sen juuret ovat yli viisisataa vuotta kauempana. Tätä ennen vallinneet klassisen taolaisuuden suuntaukset (n. 480 eaa – 9 jaa.) olivat toimineet enemmän opettaja–oppilaspohjaisina henkilökohtaisen kultivoinnin perinteinä sekä poliittis-uskonnollisen Huang-Lao -filosofian muodossa.
On myös esitetty, että taolaisuus olisi perinteenä syntynyt vasta 500-luvulla Lu Xiujingin ensimmäisen taolaisen kaanonin kokoamisen myötä, sillä vasta tällöin taolaiset perinteet tunnustivat yhteiset piirteensä ja tiedostivat yhteisen taolaisuuden itseidentiteetin.
Reaktiona luonnononnettomuuksien sarjaan ja huonoon hallintoon 100-luvulla syntyneiden talonpoikaiskapinoiden johtajien joukossa oli monia, jotka esittivät toimivansa suoran jumalyhteyden innoittamina. Tuhatvuotista ihanneaikaa julistavista vallankumousjohtajista kaksi väitti saavansa erikoiset voimansa daon henkilöitymäksi tulkitulta jumalolennolta, jota nimitettiin Keltaiseksi Herra Laoksi (Huang Laojun). Nämä johtajat perustivat varhaisimmat järjestäytyneet taolaiset yhteisöt. Ne olivat Suuren rauhan tie ja Taivaalliset mestarit.
Taivaallisten mestarien liikkeen alku juontaa Kiinan keskiosista tulleen maagisen harjoittajan (fangshi) ja alkemistin, Zhang Daolingin dramaattisesta ilmestyksestä Heming-vuorella, Sichuanissa vuonna 142 jaa. Ilmestyksessä Herra Lao eli jumaloitu Laozi saapui hänen luokseen solmiakseen todellisten Daon jumalien ja ihmisten välillä oikeaoppisen ykseyden (Zhengyi) liiton.
Opetuksen keskeinen piirre oli perinteisille yhteisön ja valtion jumalille suunnattujen veriuhrien torjuminen ja uudenlaisen, ihmiskunnan ja taolaisen jumalpantheonin välisen suhteen korostaminen. Liike oli alkuvaiheessa teokraattinen: se tavoitteli valtioutopiaa, joka korvaisi kiinalaisen keisarijärjestelmän ja odotti apokalyptisten onnettomuuksien ja vaikeuksien jälkeen koittavaa Suuren rauhan (taiping) aikaa.
Herra Laon määräyksen mukaan Zhangin tuli opastaa ihmisiä katumuksentekoon ja valmistautumaan muutoksen aikoihin moraalisen puhdistautumisen kautta. Sen myötä heistä voisi tulla suuren rauhan aikakauden ”siemenihmisiä”. Zhangista tuli liiton kautta Herra Laon maanpäällinen edustaja ja hän sai arvonimen Taivaallinen mestari sekä parantavia voimia.
Zhang keräsi ympärilleen tuhansia seuraajia ja otti heiltä korvauksena vuosittain viisi mitallista riisiä, tai vastaavan määrän käyttötavaraa, josta juontaa liikkeen alkuvaiheen kansanomainen nimitys Viiden riisimitallisen tie (Wudoumi dao). Tällä ylläpidettiin oletettavasti liikkeen hyväntekeväisyystyötä sekä liikkeen korkeampia viranomaisia.
Samoihin aikoihin Itä-Kiinassa, Shandongissa syntyi samankaltainen järjestö nimeltä Suuren rauhan tie. Sen perusti näkijä Gan Ji ja sitä johti myöhemmin Zhang Jue. Kun Taivaalliset mestarit odottivat näkevänsä muutosten aikojen koittavan luonnollisesti, Suuren rauhan kannattajat kokivat tarpeelliseksi edesauttaa tapahtumia ryhtymällä kapinaan 60 vuoden kierron ensimmäisenä eli jiazi-vuonna 184.
Suuren rauhan tien seuraajia kutsuttiin päähineidensä mukaan Keltaisiksi turbaaneiksi. Keltainen väri liittyy maan vaiheeseen, jonka ajateltiin seuraavan Han-kauden tulen vaihetta. Vuosikymmenten mittaisen sisällissodan jälkeen Suuren rauhan kannattajat kukistettiin. Järjestö hävisi, mutta sen opetuksia on säilynyt katkelmallisessa tekstissä nimeltä Taiping jing eli Suuren rauhan kirja.
Taivaalliset mestarit näkivät itsensä Suuren rauhan tien seuraajista poiketen neuvonantajina malliselle hallitsijalle, ei tämän korvaajana. Näin järjestö säilyi, kasvoi ja sulautui Zhang Lun, Zhang Daolingin pojanpojan johdolla toiseen paikalliskulttiin, jota johti Zhang Xiu. Kyseinen ryhmä hyödynsi ankarampaa, sotilaallistyyppistä järjestäytymistapaa ja harjoitti muodollista rituaalia, johon kuului väärien tekojen tunnustaminen sekä anomukset. Näistä tuli Taivaallisille mestareille ominaisia piirteitä.
Zhang Lu hallitsi ryhmien yhdistymisen seurauksena Kiinan lounaisosissa suurta maa-aluetta, joka jaettiin kahteenkymmeneen neljään piirin vuoden kahdenkymmenenneljän aurinkojakson mukaan. Hän teki paikallisen maaherran kanssa erinomaisia järjestelyitä ja loi järjestölle vahvan sisäisen rakenteen ja rituaalijärjestelmän.
Zhang Luta tulisi mahdollisesti pitää järjestön tärkeimpänä toimijana, ellei jopa sen varsinaisena perustajana. Hän on myös todennäköisesti ainoan varhaiseen Taivaallisten mestarien liikkeeseen liitettävän teoksen, Daode jingin Xiang’er -kommentaarin kirjoittaja. Näin hänen merkityksensä ei ole puhtaasti järjestöllinen.
Vaikka Zhang Lu ei koskaan muodollisesti julistanut itsenäisyyttä keskushallinnosta, hän hallitsi käytännössä jo teokraattista valtiota, jossa taivaallisten mestarien toimijat täyttivät hallinnon virkamiesten asemat ja jossa liike otti kaikki perinteisesti hallinnon täyttämät virat vuoteen 215 asti.
Järjestön noin kolmenkymmenen vuoden sisäisen lujittumisen jälkeen sotapäällikkö Cao Cao hyökkäsi kyseiselle alueelle Han-dynastian kukistumiseen liittyvien taisteluiden yhteydessä. Zhang Lu taipui Cao Caon alaisuuteen vuonna 215 ja antoi tälle valtansa Herra Laon valtuuttamana.
Cao Caosta tuli voimakas johtaja, eikä hän sallinut omalla alueellaan erillistä järjestöä. Zhang Luta kohdeltiin kuitenkin hyvin ja hänen perillisensä avioituivat Caon perillisten kanssa. Suuria määriä taivaallisten mestarien seuraajia siirrettiin pakkokeinoin ympäri keisarikuntaa. Näin seuraajat levittivät lahkoa ja paikalliskultista tuli vähitellen suuri järjestäytynyt uskonto.
Kamppailu kansanuskon ilmiöitä vastaan
Yksi varhaisten taivaallisten mestarien pyrkimyksistä oli kamppailu kansanuskon ilmiöitä vastaan. He kuitenkin selkeästi sisällyttivät omaan uskonnonharjoitukseensa monia kansanuskon elementtejä. Kansanuskon vastustaminen ilmentää taolaiselle perinteelle läpi historian tavanomaista asennetta, jonka se jakaa kungfutselaisuuden kanssa.
Taolaisuus on perinteenä usein lainannut avoimesti piirteitä kungfutselaisuudesta ja buddhalaisuudesta ja esittänyt, että näiden uskontojen perimmäinen tavoite on sama kuin sen oma. Ainoat ryhmät, jotka taolaiset ovat eksplisiittisesti torjuneet, ovat ”äärimmäiset kultit” ja ”shamaanit” (wu), vaikka he käyttivätkin jälkimmäisiä omina toimijoinaan.
Taivaalliset mestarit kokivat tarpeelliseksi ojentaa ja korjata olemassa olleita ihmisten ja pyhän välisiä suhteita. Heidän mielestään vääränlaista uskonnonharjoitusta ilmeni läpi kaikkien yhteiskuntaluokkien, myös keisarihovissa. Kansanuskoa vastaan kamppailtiin kahden eri lähestymistavan keinoin.
Ensimmäinen näistä oli säännöstelty, byrokraattinen ja hierarkkinen suhde pyhään, rituaali, jota ohjasivat tarkoin määritellyt ja muodolliset säännöt. Tämä ilmeni tiukkana vastakohtana maagisten harjoittajien (fangshi) ja meedioiden käytännöille. Toinen käytetty ase kansanuskoa vastana oli mustamaalaaminen ja eräänlainen eksorsismi. Taivaallisten mestarien johtajat kuvasivat kansauskon jumalat demoneina ja syyttivät niitä kaikesta ihmiskunnan pahuudesta ja koettelemuksista.
Tässä sodassa pahuutta vastaan taivaalliset mestarit käyttivät vanhoja menetelmiä omaksi edukseen omaksuen manaajan roolin. Kamppailussa käytettiin talismaaneja, pyhiä kirjoituksia, muodollisia kirouksia (zhu), hienovaraisen hengityksen (qi) voimaa, ja apua jumalilta. Tämä yhdisti heidät heidän omista väitteistään huolimatta muinaisiin wu-shamaaneihin.
Taivaallisten mestarien roolit byrokraatteina ja manaajina ei ole sopusoinnussa sen luonnon rytmit ja tasapainon huomioivan naturalistisen filosofian kanssa, joka on yleisemmin ominaista taolaisuudelle. Nämä roolit eivät kuitenkaan ole hävinneet perinteestä ja ilmenevät teksteissä toistuvasti.
Uskonnonharjoitus
Taivaallisten mestarien seuraajat asetettiin hierarkkiseen arvojärjestykseen rituaalisten saavutusten perusteella. Hierarkian huipulla olivat juomauhrien suorittajat, kahdenkymmenenneljän seurakunnan johtajat. Heidän alapuolellaan olivat demonisotilaat. He olivat perhekuntien johtajia ja edustivat järjestön pienempiä yksiköitä.
Taivaallisten mestarien jäsenet tulivat kaikilta elämän aloilta ja monet heistä olivat ei-kiinalaisia. Myös johtajan asemaan saattoivat päästä miehet ja naiset, han-kiinalaiset tai etnisten vähemmistöjen edustajat. Arvoasteikon pohjalla olivat tavalliset seuraajat, jotka ryhmittyivät talouksien mukaan. Asemat saavutettiin rituaalisissa vihkimyksissä, joissa seuraajat saivat henkikenraalien listoja suojelukseksi demoneita vastaan.
Varhaisin vihkimys saatiin seitsemän vuoden iässä. Tämän jälkeen ne jatkuivat säännöllisin väliajoin antaumuksesta ja yhteisöllisestä työstä riippuen. Henkikenraalien listaa nimitettiin rekisteriksi (lu) ja sitä kannettiin lantiolla suojelevien talismaanien kanssa silkkiin käärittynä.
Taivaallisten mestarien uskonnonharjoituksessa laki ja moraali olivat sama asia. Tullakseen kirjatuiksi Elämän rekisteriin ja pidentääkseen elinikäänsä harjoittajien tuli ennen kaikkea toimia hyveellisesti. Kaikki harha-askeleet saisivat rangaistuksen eliniän lyhenemisellä, joka saattaisi jatkua tuleville sukupolville.
Jumalat tarkkailivat ja kirjasivat ylös väärät teot tai synnit, kuten juopumuksen, aviorikoksen ja varastamisen. Nämä tuli korvata yleensä julkisella tunnustuksella ja rangaistuksilla, joihin kuului yhteisöpalvelua, esimerkiksi teiden korjausta, tai vetäytymistä ”puhtauden kammioon”, mikä edesauttoi väärien tekojen pohtimista.
Jäsenten odotettiin myös tekevän vapaaehtoistyötä. Heidän toimintaansa säätelivät erilaiset säännöt. Varhaisin tunnettu sääntöjen sarja liitetään Daode jingin Xiang’er -kommentaariin. Sairaudet nähtiin demonien hyökkäyksinä, jotka saattoivat tunkeutua kehoon vain, jos se oli heikentynyt väärien tekojen vaikutuksesta. Sairaudet hoidettiin uskonnollisin menetelmin, rituaalin ja magian avulla. Akupunktio, yrtit ja muut lääkinnälliset toimenpiteet oli kielletty.
Sairastapaukset hoidettiin käytännössä neljässä vaiheessa. Sairastunut eristettiin niin kutsuttuun kappeliin tai puhtauden kammioon ajattelemaan tekojaan ja etsimään sairaudelleen selitystä. Vanhempi mestari kirjasi sairauteen johtaneet väärät teot ylös kolmeen kertaan. Jokaiseen näistä liitettiin anomus väärien tekojen poispyyhkimiseksi taivaallisesta kirjanpidosta. Kopiot toimitettiin rituaalisesti taivaalle, maalle ja vedelle, polttamalla, hautaamalla ja jokeen heittämällä.
Jumalalliset virkamiehet korjaisivat kirjanpidon, poistaisivat demonit ja palauttaisivat yksilön terveyden. Talismaaniveden eli veteen sekoitetun poltetun talismaanin tuhkan nauttiminen, parantavat harjoitukset ja meditaatiot kuuluivat täydentäviin puhdistusmenetelmiin.
Varhaiset Taivaalliset mestarit resitoivat ääneen pyhiä tekstejä ja erityisesti Daode jingiä ja tulkitsivat sitä Xiang’er kommentaarin mukaan. He harjoittivat sikiöhengitystä ja viljoista pidättäytymistä.
Sovittuina ajankohtina ja erityisesti kevät- ja syyspäiväntasausten aikaan pidettiin seremonioita, yleensä ulkotiloissa. Niitä kutsuttiin nimityksillä kokoontuminen (hui) tai ”paasto” (zhai), mikä oli virallisen uskonnon piiristä lainattu termi. Kokoontumiset olivat pohjana myöhemmille taolaisille liturgisille seremonioille (zhai tai jiao). Seremoniat huipentuivat usein yhteisölliseen ateriaan, jota kutsuttiin ”keittiöjuhlaksi”.
Kokoontumisista yksi oli Kolmen viraston—eli taivaan, maan ja veden—juhlat. Nämä taivaallisen hallinnon virastot olivat vastuussa ihmisten teoista ja niiden valvomisesta. Kolmen viraston juhlia tapahtui kolme kertaa vuosittain. Kun tavallisesti lihan ja alkoholin käyttö oli kielletty, näissä tilaisuuksissa viini virtasi ja niiden yhteydessä teurastettiin eläimiä. Liikkeen arvostelijat tuomitsivat innostuneen juhlinnan hekumalliseksi.
Mudalla ja hiilellä puhdistautuminen oli yksi paastoista. Tässä katumusrituaalissa harjoittajat tuhrivat itsensä mudalla ja hiilellä katumuksen osoittamiseksi. Rituaalilla pyrittiin universaaliin pelastumiseen.
”Qin harmonisoimisen” (heqi) rituaali kulminoitui seuraajien seksuaaliseen yhdyntään. Kumppanin valitsi mestari, rituaali oli tarkoin määritelty eikä harjoittajilla ollut tilaisuutta yksilöllisiin mieltymyksiin. Seremonia käytiin ilmeisesti läpi siirryttäessä rituaalisen arvoasteikon tasolta toiselle. Sen tarkoituksena oli harjoittajien nimien kirjaaminen Elämän kirjaan ja rituaalisen yhdynnän nähtiin synnyttävän harjoittajassa kuolemattomuuden kehon. Yinin ja yangin yhdistämisen nähtiin myös edistävän kosmista harmoniaa.
Yhteisön pienemmissä yksiköissä ja kylissä oli myös yhteinen seurakunnan sali. Niihin kokoonnuttiin suorittamaan säännöllisiä rituaaleja ja tunnustamaan syntejä.
Kosmologia ja pantheon
Taivaallisten mestarien kosmologiaa, johon sen käytänteet ja rakenteet perustuvat, ei ole teksteissä esitetty systemaattisesti, mutta sen pääpiirteet voidaan kuitenkin kaikkine ristiriitaisuuksineen johtaa eri lähteistä.
Dao on maailman alkuperä, se ilmestyy ei-mistään, lepää ei-minkään päällä, ja muuntuu spontaanisti (Santian neijie jing). Se on samanaikaisesti ”neliö ja ympyrä”, eikä sen ulkopuolella ole mitään. Ihmiset elävät siinä kuin kalat vedessä, tunnistamatta, että se ympäröi heidät (Zhenyi fawen tianshi jiajie kejing).
Dao synnyttää elämän kolmen värillisen ja hienovaraisen henkäyksen (qi) kautta. Ne ovat Xuan (tumma, mystinen), Yuan (alkuperäinen) ja Shi (alkava, synnyttävä). Xuan on sinivihreä ja synnyttää taivaan. Shi on keltainen ja synnyttää maan. Yuan on valkoinen ja muodostaa daon.
Kolme henkäystä, jotka liittyvät kolmeen taivaaseen Qingwei, Yuyu ja Dachi, ovat puolestaan synnyttäneet kolme muuta henkäystä, jotka muodostavat ”yhdeksän taivasta”. Nämä vastaavat ihmiskehon yhdeksän qin yhdeksää aukkoa. Jos nämä ovat oikeassa järjestyksessä, myös viisi sisäelintä ovat, näin myös kehohenget ovat voimissaan.
Ihmisen paikka maailmankaikkeudessa nähdään vastavuoroisena maan ja taivaan kanssa, ne eivät siis voisi toimia oikein ilman ihmisen olemassaoloa. Maailmankaikkeus ilman ihmistä olisi kuin vatsa ilman jumalia. Mutta ihmiset eivät voi myöskään elää ilman maata ja taivasta.
Niin kuin henget elävöittävät kehon, ihmiset elävöittävät maailmankaikkeuden. Ja päinvastoin, ihmiskunta on taivaalle ja maalle niin kuin keho on hengille: perusta, joka tukee niiden voimaa. Ihmiset näin ollen osallistuvat kosmiseen järjestykseen ja heidän väärillä teoillaan on vaikutus, samoin kuin taivaalla ja maalla luonnonmullistusten ja taivaanilmiöiden kautta.
Tekstissä Santian neijie jing korkein jumala on Daon ja den suuri ihminen (Daodezhangren), joka on syntynyt ennen alkuperäistä qitä. Hänen jälkeensä tulivat Taivaallisten mestarien suuret jumalat, joita seuraavat alkuperäisen kaaoksen useat muodot: youming (tumma), kongdong (tyhjä halkeama), taiwu (suuri tyhjyys). Nämä kaaoksen muodot muuntuivat ja synnyttivät kolme alkuperäistä qitä (Xuan, Yuan ja Shi). Nämä yhtyivät synnyttäen Jadeneidon, joka synnytti Laojunin (jumaloidun Laozin). Tämän jälkeen Laozi loi maailmankaikkeuden.
Taivaallisten mestarien monimutkainen ja laaja pantheon tunnetaan teksteistä, joissa keskitytään nimeämään ja kuvaamaan jumalia ja demoneita. Näitä ovat kosmiset jumaluudet, tähtijumaluudet (erityisesti Otavan ja viiden planeetan jumalat), neljän ilmansuunnan ja keskustan jumalat, syklisten merkkien jumalat.
Maan alisia ja luonnon voimia ovat vuoret, kivet, tiikerit, käärmeet, apinat ja metallit. Oli myös voimakkaita manaukseen liittyviä jumalia. Taivaan, maan ja veden kolmen viraston jumalat olivat merkittävässä roolissa. Kaksikymmentäneljä kehojumalaa viestivät taivaisiin ihmisten tekosista. Jumalten nimien ja hahmojen tunteminen oli olennaista niiden hallitsemiseksi.
Jumalten ja henkien identiteetin tunteminen ei kuitenkaan ollut tärkeää vain manaamisen kannalta. Useissa teksteissä kuvataan meditaatiomenetelmiä.
Eräässä harjoittaja kutsuu jumalia kehoonsa rauhoittamaan ja tasapainottamaan sitä. Toisissa tekniikoissa hengitettiin sisään värillistä qitä, kuten Kolmea alkuperäistä qitä, jotka ovat yhtyneet viisiväriseksi munaksi, joka muuttuu keltaiseksi ja ohjataan alimpaan eliksiirikenttään navan alueella. Hengitettiin myös ”hallitsevaa qitä” eli kyseisen vuodenajan mukaista qitä, joka ohjattiin ensin alimpaan eliksiirikenttään ja sen jälkeen ylös aivoihin eli ”kunlun-vuorelle”.
Kou Qianzhi, taolainen teokratia ja Louguan-luostari
Pohjois-Kiinaa hallitsi Kuuden dynastian kaudella (420–589) keskiaasialainen tuoba-kansa, joka omaksui kiinalaisen dynastisen nimen Wei. Vieraan hallitsijakansan oli nojattava uuden valloitusalueensa suhteen syntyperäisiin kiinalaisiin virkamiehiin. Koska he eivät kyenneet työllistämään kiinalaiselle keisarille uskollisia kungfutselaisia virkamiehiä, heidän täytyi kääntyä uskonnollisten järjestöjen puoleen. Tämän seurauksen syntyi ns. taolainen teokratia, joka oli taolaisten ensimmäinen merkittävä valtionhallintoon osallistumisen yritys.
Teokratian johtaja Kou Qianzhi (365–448) oli taivaallisten mestarienperheeseen syntynyt ekstaattinen visionääri. Hän sai Herra Laolta useita ilmestyksiä, jotka sisälsivät sekä henkilökohtaisia että yhteiskunnallisia ohjeita. Hän vastaanotti ”uudeksi säännöstöksi” kutsutun kolmenkymmenenkuuden pappisetiikkaa ja yhteisöllistä rituaalia koskevan sääntökokoelman.
Hankkiuduttuaan hoviin ja tarjottuaan näkemystä uudesta taolaisesta keisarikunnasta pääministeri Cui Haolle, hänet nimettiin tämän suosituksesta valtion tukeman taolaisen viraston johtoon. Virasto keräsi veroja, jakoi sosiaaliavustuksia, toimitti säännöllisiä rituaaleja ja piti yllä yhteiskunnallisista sopusointua.
Kou Qianzhi johti pääkaupungissa ollutta keskusvirastoa, jossa asui 120 taolaista luostarimaisessa ympäristössä. Hän perusti myös taolaisia laitoksia eri puolille maata. Koun uran huipentui vuonna 440, kun keisari itse sai taolaisen vihkimyksen ja sai hallitsijanimen Suuren rauhan täydellinen herra. Teokraattinen järjestelmä taantui Koun kuoleman myötä vuonna 448. Se päättyi vuonna 451 suuruudenhulluksi tulleen Cui Haon teloitukseen.
Teokratian lopulta asemansa menettäneistä taolaisista monet kokoontuivat uuden paikallisen mestarin Yin Tongin perustaman luostarilaitoksen alaisuuteen. Teokratian luhistumisen jälkeen kasvanut Louguan-luostari oli järjestäytyneen taolaisuuden ensimmäinen huomattava luostari. Sen asukkaat tunnettiin Pohjoisina taivaallisina mestareina tai Louguan-perimyslinjana.
He tuottivat useita merkittäviä sääntöjä, rituaaleja, pappisvihkimystä ja mystisiä saavutuksia koskevia kirjoituksia. Louguan muotoili taolaista uskontofilosofiaa uudella tavalla teoksessa Xisheng jing (Läntisen ylösnousemuksen kirjoitus), Siinä Daode jingin opetukset yhdistyivät Herra Laon myyttiin ja harjoittamisen kautta koettuihin mystisiin tiloihin. Sillä oli myös merkittävä rooli seuraavien vuosisatojen politiikassa.
Myöhempiä vaiheita
Taivaalliset mestarit on yhä olemassa järjestäytyneenä uskontona. Nykyinen ja perimyslinjansa 65. Taivaallinen mestari asuu Taiwanissa. Taivaalliset mestarit hallitsevat suurta taolaisten temppelien ja yhteisöjen verkostoa. Liike erikoistuu puhdistuksiin, manauksiin ja kosmisen uudistumisen rituaaleihin.
Käytänteet, jotka oli kommunismin ajalla viisikymmentä vuotta kiellettyjä tekevät tuloaan uudelleen Manner-Kiinaan, erityisesti lähimpänä Taiwania oleviin koillisiin maakuntiin. Myös yao-kansan parista Pohjois-Thaimaasta löytyy eheänä säilynyt ja toimiva Taivaallisten mestarien yhteisö. Yaot omaksuivat uskonnon 1100-luvulla.
Taivaallisten mestarien liike on levinnyt länsimaihin lähinnä kiinalaisten siirtolaisten myötä ja elää voimakkaimmin juuri näissä yhteisöissä. Toisaalta myös jotkut länsimaiset harjoittajat (myös tutkijat) ovat hankkineet Taivaallisten mestarien pappisvihkimyksen, eräänä esimerkkinä kirjallisesti tuottelias Jerry Alan Johnson.
Kirjallisuus
Chen, Yaoting. 2008. Artikkeli ”Zhengyi” Teoksessa The Routldege Encyclopedia of Taoism.
Kleeman, Terry. 2008. Artikkeli ”Tianshi dao” teoksessa The Routledge Encyclopedia of Taoism.
Kohn, Livia. 2014. Johdatus taolaisuuteen. Suom. Teemu Suuntamaa. Helsinki: Basam Books.
Komjathy, Louis. 2013. The Daoist Tradition. An Introduction. London, Delhi, New York, Sydney: Bloomsbury.
Pregadio, Fabrizio. 2008 (Toim.) The Routledge Encyclopedia of Taoism.
Robinet, Isabelle, 1997 (1992). Taoism, Growth of a Religion. Stanford, California: Standford University Press.